Julkisen sektorin suurin tekoälyhaaste on muutosresurssien vaje

Viime päivinä keskustelu on keskittynyt valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majasen haastatteluun. Sen rinnalla jäi kuitenkin vähemmälle huomiolle toinen merkittävä uutinen: talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi julkisen hallinnon tekoälymuutoksen kiihdyttämisestä, strategisesta johtamisesta ja yhteisestä toimeenpanosta.

Yhdessä nämä kertovat yhdestä asiasta. Tekoäly ei ole enää yksittäinen kehityshanke tai kokeilu, vaan siitä on tullut osa julkisen sektorin strategista uudistamista. Siksi en lukenut Majasen haastattelua niinkään teknisenä ennusteena kuin tarkoituksellisen vahvana herätyksenä. Sen viesti on yksinkertainen: tätä muutosta ei enää voi siirtää seuraavan strategian tai seuraavan vaalikauden huoleksi.

Pidän tätä tärkeänä. Julkisen sektorin on uskallettava käydä rehellistä keskustelua siitä, miten työ muuttuu ja millaisia päätöksiä johtajien on tehtävä tulevina vuosina.

Keskustelusta puuttuu yksi ratkaiseva kysymys

Keskustelu on tähän asti pyörinyt pitkälti sen ympärillä, korvaako tekoäly ihmisiä vai ei. Toiset puhuvat tuottavuudesta ja väistämättömästä rakennemuutoksesta, toiset muistuttavat aivan aiheellisesti, ettei tekoäly korvaa päiväkodin turvallista syliä tai hoitajan kohtaamista.

Molemmat näkökulmat ovat tärkeitä, mutta niiden väliin jää kysymys, joka ratkaisee onnistumisen.

Kuka tämän muutoksen rakentaa?

Julkisen sektorin ongelma ei ole se, etteikö tekoälyä haluttaisi hyödyntää. Ongelma on, ettei muutosta ehdi kukaan rakentaa.

Julkisen sektorin noidankehä

Monessa kunnassa, hyvinvointialueella ja valtion organisaatiossa kamppaillaan jo nyt talouden, henkilöstön saatavuuden ja lakisääteisten tehtävien kanssa. Kehittämisestä vastaavat ihmiset tekevät usein samaan aikaan myös operatiivista työtä, eikä ylimääräistä muutoskapasiteettia juuri ole. Silti pitäisi uudistaa prosesseja, kehittää osaamista, arvioida riskejä, rakentaa hallintamalleja ja huolehtia siitä, että uudistuminen tapahtuu hallitusti.

Siinä piilee tämän hetken paradoksi. Kehittämällä voitaisiin saavuttaa merkittäviä säästöjä ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa vaikuttavampaan työhön. Samalla juuri kehittäminen vaatii aikaa, rahaa ja osaajia, joita monella organisaatiolla ei yksinkertaisesti ole käytettävissään.

Siksi en usko, että julkisen sektorin suurin haaste on teknologia. Suurin haaste on muutoskapasiteetti.

Emme tarvitse satoja rinnakkaisia tekoälyhankkeita

Tästä seuraa myös toinen johtopäätös. Jos jokainen kunta, hyvinvointialue, ministeriö ja virasto lähtee ratkaisemaan samoja ongelmia yksin, lisäämme juuri sitä työmäärää, jota tekoälyn avulla pyrimme vähentämään.

Päätösvalmistelu, asianhallinta, lausuntojen laatiminen, tiedonhaku, kirjaaminen, viestintä ja monet hallinnolliset prosessit ovat hyvin samankaltaisia organisaatiosta riippumatta. Ei ole yhteiskunnan näkökulmasta tarkoituksenmukaista, että samat ratkaisut rakennetaan kymmeniä tai satoja kertoja rinnakkain.

Siksi pidän erittäin tervetulleena myös ministerivaliokunnan linjausta yhteisestä strategisesta johtamisesta ja koko julkista sektoria kokoavasta muutostoimistosta. Suunta on oikea. Kun muutos on yhteinen, myös ratkaisujen pitäisi olla mahdollisimman pitkälle yhteisiä.

Yhteiskehittäminen voi olla seuraava tuottavuusloikka

Ehkä seuraava tuottavuusloikka ei synnykään siitä, että käyttöön otetaan yhä tehokkaampia tekoälymalleja. Se voi syntyä siitä, että opimme kehittämään yhdessä.

Hallinnonalojen yhteiset ratkaisut, kuntien yhteiskehittämishankkeet, avoimesti jaetut toimintamallit sekä valmiit, turvallisesti käyttöönotettavat ratkaisut voisivat vapauttaa organisaatioiden niukkaa kehittämiskykyä paljon enemmän kuin se, että jokainen aloittaa työn puhtaalta pöydältä.

Samalla myös julkiset varat käytettäisiin viisaammin. Sen sijaan, että sama työ tehtäisiin yhä uudelleen eri puolilla Suomea, voitaisiin kehittämiseen käytetty osaaminen ja resurssit suunnata yhteisiin ratkaisuihin, joita voidaan soveltaa paikallisiin tarpeisiin.

Hallittu uudistuminen alkaa rajatuista käyttötapauksista

Ministerivaliokunnan tiedotteessa todetaan osuvasti, että tekoälymurroksessa ei ole kyse vain teknologiasta tai yksittäisistä hankkeista, vaan toimintatapojen ja johtamisen uudistamisesta. Juuri tästä on kyse.

Hallittu uudistuminen ei tarkoita sitä, että tekoälyä vietäisiin kaikkialle yhtä aikaa. Viisaampi lähtökohta on tunnistaa ne prosessit, joissa työmäärä on suuri, toimintamalli riittävän vakioitu ja hyödyt osoitettavissa nopeasti. Ensimmäiset onnistumiset rakentavat luottamusta, luovat osaamista ja vapauttavat resursseja seuraaviin vaiheisiin.

Suomen julkinen sektori tarvitsee kunnianhimoisen suunnan, mutta yhtä paljon se tarvitsee realistisen toimeenpanon. Nyt suuntaa on linjattu. Seuraavaksi ratkaistaan, miten varmistamme, että kunnilla, hyvinvointialueilla ja valtion organisaatioilla on riittävästi yhteisiä rakenteita, osaamista ja muutoskapasiteettia onnistumiseen.

Lopulta tekoälymuutoksen onnistumista ei ratkaise se, kuinka monta mallia tai alustaa otamme käyttöön. Sen ratkaisee se, kuinka hyvin onnistumme uudistamaan julkisen sektorin toimintatapoja yhdessä ja turvallisesti.